RSS-linkki
Kokousasiat:https://lahti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 12.01.2026/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kaupunginvaltuusto Päätöspäivämäärä 12.01.2026
Lahden kaupunki, Kaupunginvaltuusto, 12.01.2026
Asemakaavan muutosehdotus A-2XXX kokeilu
17/10.02.01.00/2025
Asian valmistelija / lisätietojen antaja
suunnittelija Uusi Hemmo p. 040 123 4567
Päätös
Esittelijä
johtaja Rantanen Heidi
kaupunginhallitus
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen A-2XXX sekä siihen liittyvät tonttijakoehdotukset M-25-(12X-13X).
Perusteluosa / aiempi käsittely
Asemakaava-alue sijaitsee Lahden Karistossa Kolavan (18.) ja pieneltä osin Järvenpään (17.) kaupunginosassa. Suunnittelualue rajautuu etelässä Karistonkatuun rakentamisen sijoittuessa Monosentien molemmin puolin. Idässä, lännessä ja pohjoisessa suunnittelualue rajautuu yhtenäisiin viheralueisineen. Suunnittelualue sijaitsee n. 6 km etäisyydellä Lahden kauppatorilta itään. Alueen koko on noin 12,5 ha. Asemakaava laaditaan kaupungin aloitteesta Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella alueelle muodostuu Järvenpään (17) kaupunginosan katualuetta sekä Kolavan (18) kaupunginosan osan korttelit 1804118052 sekä lähivirkistysalue ja katualuetta.
Vaikutusten ennakkoarviointi
LUONTO
Asemakaavalla on paikallisesti merkittävä vaikutus kasvi- ja eläinlajeihin metsävaltaisen alueen muuttuessa asuinkäyttöön. Suunnittelualue on vanhaa maatalousaluetta ja suurimmaksi osaksi metsittynyttä pellonpohjaa. Pellonpohjan ulkopuolisessa maatalousmetsässä on tehty avohakkuut 2000-luvulla. Kaavoituksen myötä alueelta poistuu rakennusten ja näiden pihojen kohdalta merkittävästi puustoa nykytilanteeseen verraten. Toisaalta Karistonrinteen (A-2916) ja Karistonmäen (A-2842) asemakaavat jättävät väliinsä huomattavan leveän VLalueen, ekologisen yhteyden, jolla turvataan reitti monimuotoisuudelle arvokkaimpien ja laajimpien kohteiden ekologiset yhteydet toisiinsa. Aikaisemmin kaavoittamattomalla metsätalousalueella ei ole ollut mitään säilyttämisvelvoitteita.
Alue on kuitenkin selkeästi ihmisen vaikutuspiirissä sijaiten Kariston keskustan ja koulun vieressä. Suunnittelualueen länsireunassa Korennonvirran vieressä kulkee valaistu alueen virkistysreitti ja aluetta halkoo Monosentie, joka johtaa Karistonkadulta ranta-asutukselle.
ELINKEINOELÄMÄ JA LIIKENNE
Kaava vaikuttaa laajemman alueen elinkeinotoimintaan alueen kasvavan asukasmäärän myötä vahvistaen Kariston kauppakeskuskokonaisuuden kaupallisten toimintojen elinvoimaa. Tämä mahdollistaa myös työpaikkamäärän pitämisen tai mahdollisen kasvun lisääntyneen kysynnän vuoksi.
Karistonrinteen alueen toteutumisella on vaikutusta Kariston olemassa olevaan liikenneverkostoon. lisääntyvän ajoneuvoliikenteen myötä. Lisäliikenne vaikuttaa esimerkiksi Kariston koulun välittömään ympäristöön koulutontin pohjois- ja Kaupunkiympäristölautakunta 4 / 11 Päätöspäivämäärä 09.09.2025 § 94 länsipuolella. Olemassa oleva tie- ja katuverkosto kestää suunnittelualueen kasvavan liikennemäärän. Kaavan suunnittelualueelle varataan sijainti bussipysäkille tulevaisuudessa laajennettava bussireittiverkosto huomioiden.
Suunnittelualueen sisällä olevan Monosentien sijaintia siirretään. Katuverkoston lisä- ja uudelleen rakentamisella on parantava vaikutus suunnittelualueen pohjois- ja itäpuolen Kymijärven rantakiinteistöjen kulkuyhteyksille mm. asfaltoitujen katupinnoitteiden, parempien näkemäalueiden ja katutilan suunnittelumitoituksen vuoksi. Karistonmäen kaava toteutuessaan lisää alueen asukasmäärää. Tämä vahvistaa
Kariston kaupallisten toimintojen elinvoimaa sekä tarjoaa houkuttelevia asuinmahdollisuuksia uusille asukkaille kaupunkitasolla. Tarkempi vaikutusten arviointi on selostettu kaavaselostuksen kohdassa 5.4.
Muutoksenhaku
Toimenpiteet
Ote pöytäkirjasta ilman liitteitä muistutuksen tekijöille (------------------------), ote pöytäkirjasta ilman liitteitä sitä pyytäneille kunnan jäsenille (-----------------------), sähköinen tiedoksianto Hämeen ELY keskukselle.
Lainvoimaisuuskysely Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta.
Lainvoimaiseksi tulon jälkeen: kuulutus
sähköisesti:
kuulutus Hämeen ELY -keskus,
kuulutus + kartta Maanmittauslaitos,
kuulutus + kartta Päijät-Hämeen liitto,
kuulutus + kartta Kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkisuunnittelu (Marianne Makea)
Päätöshistoria
Lahden kaupunki, Kaupunginhallitus, 06.10.2025
§ 4
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunkiympäristölautakunta päättää asettaa asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen A-2XXX sekä siihen liittyvät tonttijakoehdotukset M-25-(12X–13X) julkisesti nähtäville.
Mikäli mahdolliset muistutukset eivät anna muuhun aihetta, lautakunta esittää, että kaupunginhallitus tekee kaupunginvaltuustolle seuraavan ehdotuksen:
”Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen A-2916 sekä siihen liittyvät tonttijakoehdotukset M-25-(128139).”
| Edellinen asia | Seuraava asia | |